Espoon vanhin oppikoulu täyttää 75 vuotta
Espoon vanhin suomenkielinen oppikoulu 75-vuotias

Espoon suomenkielisen nuorison opetuksesta huolestuneet puuhamiehet päättivät perustaa suursodan uhkasta huolimatta syksyllä 1939 ruotsinkieliseen
Grankullan kauppalaan suomenkielisen keskikoulun.

Sivistystä suomen kielellä

Talvisodan aattona Espoon maalaispitäjässä oli noin yksitoistatuhatta asukasta. Heistä nelisen tuhatta puhui suomea äidinkielenään. Kauppaneuvos Juhani Korpivaara, johtaja Albert Wikberg ja maanviljelijä Tauno Korpijaakko olivat sitä mieltä, että suomenkielinen keskikoulu on paikkakunnalla välttämätön.
Syyskuun alussa 1939 koulu aloitti toimintansa Kauniaisten Yhteiskoulun nimellä, koska ounasteltiin, että Viherlaakson kylä liitetään pian noin kuudensadan asukkaan Kauniaisiin. Oli koulu ilman koulurakennusta. Ensimmäiset 32 oppilasta aloittivat koulunkäyntinsä Tvistebo-nimisessä huvilassa, joka sijaitsi suunnilleen nykyisen Viherlaakson terveyskeskuksen kohdalla. Pian lisätilaa vuokrattiin noin kilometrin päässä sijaitsevasta Lassilan huvilasta. Perimätiedon mukaan oppilaat kuljettivat opettajia talvisin potkukelkalla talosta toiseen.
Sota-aikana oppilaita tuli paljon myös ”evakkoina” Helsingin puolelta, joten tilan tarve oli ajoittain suuri. Sotavuosien ajan koulun rehtorina toimi maisteri Hannele Bergholm. Vuosina 1944-1953 koulua johti sotilaallisin ottein entinen upseeri, maisteri Ilmari Laasonen. Koska kansliahenkilökuntaa ei ollut, riitti hänellä puuhaa aina yömyöhään. Hän uurasti myös innokkaasti oman koulurakennuksen hankkimiseksi.

Espoon ainoa suomenkielinen oppikoulu

Sodan jälkeen tajuttiin, että yhteiskuntaa voidaan rakentaa lähinnä koulutuksen kautta. Koulutushalukkuus koko maassa oli valtava, alettiin mm. perustaa kunnallisia keskikouluja. Ennen sotia oppikouluja oli lähinnä suurissa kaupungeissa. Suurten ikäluokkien myötä 1950-luvulla oppikoulupaikoista oli kova pula ja karsinta tapahtui sisäänpääsykokeiden kautta. Koulukuri oli myös ankara; tytöiltä olivat kiellettyjä mm. pitkät housut ja kynsilakka. Viherlaakson koulun rangaistuskirja kertoo esim. jälki-istuntojen syinä olleen ”leikki eväsmaidolla”, ”väärästä ovesta väärään aikaan”, ”tuli opettajaa vastaan lumipallo kädessä”.
Vasta sodan jälkeen päästiin Viherlaaksossa aloittamaan nykyisten tilojen rakentaminen. Paikasta kiisteltiin monissa kokouksissa ja ehdolla oli myös alueita Kauniaisista ja Petaksesta. Kauppaneuvos Kalle Kuusinen lahjoitti kuitenkin tammikuussa 1946 koulun rakentamiseen sopivan yli hehtaarin suuruisen tontin. Koulun nimeksi tuli syyslukukauden alusta Viherlaakson Yhteiskoulu. Arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema koulutalo valmistui vuoden kuluttua. Viherlaakson yhteiskoulu oli vuosia Espoon ainoa suomenkielinen oppikoulu. Vasta suurten ikäluokkien tultua oppikouluikään eteläiseen Espooseen, Haukilahteen, rakennettiin uusi oppikoulu.
Viherlaakson Yhteiskoulu laajeni yliopistoon johtavaksi lukioksi 1948 ja kolmen vuoden kuluttua vietettiin ensimmäisten 11 ylioppilaan lakkiaisia. Koko maassa ylioppilaita valmistui muutama tuhat. Penkkarit ajeltiin hevoskyydillä ja abit kävivät laulamassa Kaunialassa sotainvalideille. Oppikoululaitoksemme keskeinen kehitysvaihe osuu 1950-luvun loppupuolelle, yhteiskunnallisten muutosten, taloudellisen vaurastumisen ja suurten ikäluokkien koulutuspaineen kauteen.

Arkielämää Viherissä 1950-luvulla

Oppilaat tulivat kouluun joko junalla, jalkaisin tai talvella hiihtäen. Toimivaa vesi- ja viemäriverkostoa ei vielä 1950-luvulla ollut ja koulun kaivossa ei aina ollut riittävästi vettä. Vahtimestari haki veden rattaiden tai kelkan kanssa nykyisen Alepan tontilla olleesta kaivosta. Vahtimestari-talonmies Virtanen (1950-1972) huolehti alkuaikoina myös lämmityksestä ja rouva Virtanen keitti ruuat. Saniteettitiloina olivat pihan perällä poikien ja tyttöjen puuceet. Ylioppilaskirjoitusten ajaksi kyhättiin vielä 1950-luvun alkuvuosina juhlasalin näyttämön taakse tilapäinen vessa, jonka äänieristys oli olematon. Eivätpä myöskään oppilaat tuoneet kirjoituksiin mukanaan litratolkulla juotavaa kuten nykyään.
Sisävessat saatiin ison talon (1956) myötä. Sen rakennushanke kohtasi paljon vastustusta. Vasemmisto ei olisi halunnut oppikoulujen laajentamista ja lainan takaajia oli vaikea saada. Kun rakennus lopulta oli valmistumassa, alakerran aula uhkasi sortua. Pakkanen jäädytti valuvaiheessa pilarien betonin ja katto oli vähällä romahtaa, kun betoni suli, mutta urakoitsija sai lopulta palkit tuettua. Tuloksena syntyi arkkitehtoninen kummajainen, ala-aulan vino katto ja tavallista leveämmät pilarit.
Edelleen vireästi toimiva kannatusyhdistys perustettiin heti sodan jälkeen. Yhdistyksen ompeluseura ”Tikkitytöt” keräsi iltamien ja myyjäisten avulla varoja köyhän yksityiskoulun tarpeisiin. Ensimmäiset talkoot olivat naulanrepimistalkoot; laudoista revittiin nauloja uutta koulurakennusta varten. Kun tarvittiin naulakkoja, pidettiin naulakkojuhlat, tuolien hankintaa avittivat tuolijuhlat. Koulua luotsasi jämäkästi rehtori Uolevi Leikola (1953-1977). Hänen aikanaan Viherlaakson Yhteiskoulun asema pääkaupunkiseudun oppikoulujen joukossa vakiintui ja syntyi kuuluisa ”viherin henki”. Sen vaikutus näkyi mm. erittäin pienenä opettajavaihtuvuutena ja oppilasvalintoina. Liikehdintä Helsingin lukioihinkaan ei ollut suurta, sillä lukiopaikat olivat sielläkin harvassa ja kulkeminen hankalaa.

Rockia ja radikalismia

Viheri oli vielä 1950-luvulla maalaiskoulu, johon pääkaupungin läheisyys vaikutti. Lähiympäristön liike-elämä keskittyi Wikbergin autokorjaamon, Kupiaisen kirjakaupan ja Juslinin karkkikaupan ympärille. Oppilaat tulivat lähinnä Kauniaisista, Leppävaarasta ja Tuomarilasta. Lukusuunnitelma viitoitti tien, oppiaineet oli päätetty oppilaan puolesta, käteen annettiin valmis lukujärjestys. Valinnoista ei tarvinnut huolehtia. Opiskeltavat vieraat kielet olivat saksa ja englanti. Viherlaakson Yhteiskoulu oli tuolloin kaikin puolin tyypillinen aikansa edustaja: nuorisomuodin mukaan palvottiin Bill Haleytä, Elvistä ja James Deania, juotiin coca-colaa, pukeuduttiin kellohameeseen tai nahkarotsiin, nykymedian tilalla olivat monet kerhot, mm. näytelmäkerho, kamerakerho, luontokerho, sakkikerho, keskustelukerho. Luokkajuhlia oli useita vuodessa. Myös muihin koulun arkea rytmittäviin juhliin – nahkiaisiin, puurojuhliin, potkiaisiin, penkkareihin, joulu- ja kevätjuhliin uhrattiin paljon aikaa ja vaivaa.
Kulttuuri- ja kerhotoiminta laajeni 1960-luvulla. Viherlaakson yhteiskoulussa syntyi uusia kerhoja, kuten psykologinen kerho, englannin kerho, kirjallisuuskerho ja luonnonsuojelun kerho. Myös valinnaisuus lisääntyi, oppilaat saattoivat valita kieli- ja matematiikkalinjan välillä. Vuosikymmenen lopulla linjajakoa tarkennettiin, esimerkiksi reaaliaineiden valintamahdollisuudet kasvoivat.
Yliopisto- ja koulumaailmaa ravisuttanut poliittinen radikalismi näkyi Suomen kouluissa hyvin eri tavoin. Osassa maan kouluja perustettiin tupakkahuoneita ja tuettiin oppilaiden valtapyrkimyksiä, osassa oltiin maltillisia. Viherlaaksossakin annettiin varovaisesti lupa ensimmäiseen taksvärkkiin vuonna 1967. Teiniliitto oli voimissaan ja sen alaiset teinikunnat järjestivät tempauksiaan. Nahkiaisistakin tuli orjamarkkinat. Vanhempien arvomaailmaa kritisoitiin ja opettajakunta oli huolissaan politiikan tulosta kouluun. Yliopistoon vaadittiin mies- ja ääni –periaatetta, kouluihin kouluneuvostoja. Oppilaat vaativat edustajiaan opettajien kokouksiin. Harrastus- ja kerhotoiminta hiipui vähitellen yhteiskunnallisen vaikuttamisen alle. Viherlaaksossa toiminta oli melko rauhallista. Teinikuntien tilalle tulivat vaaleilla valitut kouluneuvostot, joissa oli myös opettajien edustus.
Tasa-arvovaatimusten tuloksena syntyi 1970-luvun suuri uudistus, peruskoulu. Ensinnä järjestelmään siirtyivät Pohjois-Suomen kunnat, viimeisenä Uusimaa. Kiihkeä politikointi koululaitoksessa noudatti yhteiskunnan poliittis-historiallista aaltoa: Helsingin ETY-kokouksen jälkeen suunta vähitellen muuttui ja Pirkkalan monistekin haudattiin vähin äänin. Kouluneuvostoista tuli oppilaskuntia, kouluhallituksesta opetushallitus. Myös koulut pyrkivät olemaan laajasti oppimiskeskuksia ja hyödyntämään uutta teknologiaa. Suurten taajamien koulut halusivat erottua massasta ja alkoivat houkutella oppilaita omilla erikoiskursseillaan.

Viherlaakson yläaste ja lukio

Peruskoulumuutos jakoi vuonna 1977 Viherlaakson Yhteiskoulun kahdeksi kouluksi, Viherlaakson yläasteeksi ja lukioksi. Yhteiskoulun omistajat olisivat halunneet koulusta korvaavan koulun, mutta opettajakunta oli kunnalle luovuttautumisen kannalla. Muutaman päivän kestäneen opettajien lakon jälkeen Viherlaakson Yhteiskoulusta tuli osa Espoon koululaitosta. Parin vuosikymmenen ajan yläaste ja lukio olivat kiinteä kokonaisuus: yhteiset tilat, yhteiset opettajat, yhteinen menneisyys. Jo muutamaa vuotta aiemmin oli yhteiskoulun yhteyteen perustettu Espoon toinen iltaoppikoulu, Viherlaakson yhteiskoulun iltalinja. Peruskoulumuutoksessa yläasteen rehtoriksi tuli Ritva Ahlholm (1977-2000), lukion rehtoriksi Anita Tamminen (1977-1987). Pirkko Knuuttila toimi lukion rehtorina vuosina 1987-2000. Viherlaakson koulu ja lukio viettivät 50-vuotisjuhliaan kokonaan saneeratussa koulutalossa. Lukio oli remontin ajan evakossa Lähderannan koulun parakeissa, jonne opettajat kiirehtivät välituntisin ja ruoka tuotiin autolla.

Opetussuunnitelmat ohjaavat

Opetussuunnitelmat muuttuvat runsaan kymmenen vuoden välein. 1980-luvun suuri koulu-uudistus oli kurssimuotoisuus ja jaksoluku. Opiskelijan mahdollisuudet oman opintotien suunnitteluun lisääntyivät – pakollisten kurssien lisäksi oli ja on mahdollista valita lisäkursseja omien tarpeiden ja mieltymysten mukaan. Myös lukio-opinnot saattoi jakaa kolmen tai neljän vuoden ajalle ja ylioppilastutkinnon hajauttaa useaan koekertaan.

Luokaton lukio ja koulukohtaiset kurssisisällöt olivat 1990-luvun uudistuksia – opiskelija saattoi valita kursseja eri luokkatasojen ohjelmasta ja edetä eri aineissa oman opintosuunnitelmansa mukaan. Luokattomuus ei ole ongelmatonta ja siksi monissa lukioissa, myös Viherlaaksossa, on palattu aloittavien ryhmien kohdalla osittaiseen luokallisuuteen. Koulut ja lukiot voivat edelleen tarjota myös omaleimaista opetusta ja useimmat lukiot pyrkivät profiloitumaan esim. jonkin tieteen tai taiteen alueen suuntaan. 2000-luvun puolivälissä voimaan tulleissa opetussuunnitelmissa palattiin tiukemmin valtakunnallisiin tavoitteisiin ja sisältöihin kuin edellisessä uudistuksessa. Samalla yli sataviisikymmentä vuotta vanhan ylioppilastutkinnon rakennetta ja sisältöjä muutettiin, esim. reaalikoe muuttui ainekohtaiseksi ja monen aineen tehtävätyypit muuttuivat. Ainoaksi kaikille pakolliseksi kokeeksi jäi myös uudistunut äidinkielen koe.

Omaleimainen Viheri

Tänään Viherlaakson koulu ja lukio ovat vankasti kiinni kahdessa perustehtävässään: laadukkaan opetuksen antamisessa kaikissa yläkoulun ja lukion oppiaineissa sekä taideopetuksessa. Viherlaaksossa on laaja kieliohjelma, perinteisten ranskan ja saksan lisäksi opiskelijat valitsevat runsaasti espanjan ja italian kursseja. Myös matemaattisissa aineissa on mahdollista valita kursseja yli valtakunnallisten normien, samoin useimmissa reaaliaineissa ja äidinkielessä. Laajoja yhteisprojekteja ovat olleet mm. kieli- , tiede- ja kulttuurikurssit ulkomailla (vuonna 2009-2010 esim. Rooma, Cern, Barcelona) sekä lukuisat taidenäyttelyt ja mittavat musikaalit.

Jo peruskouluun siirtymisen jälkeen Viherlaakson koulu ja lukio tulivat tunnetuiksi kuvataidepainotuksestaan. Kuvallisen ilmaisun kenttä on vuosien varrella laajentunut kattamaan useat luovan toiminnan alueet. Oppilaitoksen painotusalue on nykyisin taideviestintä, jonka itsestään selvinä osina ovat mm. luova kirjoittaminen, ilmaisu- ja draamaopetus sekä mediakasvatus. Syksystä 2010 alkaen opiskelijat voivat hakeutua erilliselle taidelinjalle. (Lisätietoja kursseista, ainesisällöistä ja muusta Viherin toiminnasta löytyy osoitteista www.viherlaaksonlukio.fi ja www.viherlaaksonkoulu.fi)

Perinteikäs kouluvanhus seisoo mäellään virkeänä ja uudistushaluisena, valmiina tarjoamaan monipuolista ja asiantuntevaa opetusta seudun nuorisolle. Samalla se haluaa kiittää kaikkia niitä aiempia ja nykyisiä uurastajia, joille Viherlaakson koulu ja lukio ovat olleet sydämen asioita.

Anneli Vilkko-Riihelä
Viherlaakson lukion psykologian, äidinkielen ja
kirjallisuuden lehtori 1977-2009